Open Creative House - Kasvukipuja matkalla ideasta avajaisiin

Puolentoista vuoden valtavan työmäärän jälkeen minulla on vihdoin ilo kertoa uudesta avauksesta, jonka parissa olen työskennellyt Family in Musicin kasvun rakentamisen ohessa. Ja rehellisyyden nimissä tässä hommassa on ollut matkan varrella niin paljon epävarmuustekijöitä, että en ole oikein aiemmin edes uskaltanut kertoa asioita isommin julkisesti.


Nyt uusi y-tunnuksellinen lapsi on kuitenkin saatu punnerrettua päivänvaloon ja on aika juhlia Open Creative Housen avajaisia 16.11.2022 Espoon Keilaniemen Musiikin Satamaan avautuvissa luovien alojen Hub-tiloissa!


Kaikki alkoi siitä, kun tulimme Family in Musicin kanssa alkuvuonna 2021 tilanteeseen, jossa silloiset Aalto Yliopiston Startup Centerin tilat alkoivat käydä pieneksi ja aloimme miettiä, missä olisi meille sopivat uudet toimitilat siinä vaiheessa, kun maailma palautuu Covidista ja jatkamme taas toimistotyötä kasvaneella tiimillä. Päädyin eräs lauantaiaamu selailemaan toimitiloja netistä ja löysin, että Keilaniemessä on juuri avautumassa Musiikin Satama -talo, jossa oli vielä kaksi tyhjää tilaa jäljellä. Tärkeinä yhteistyökumppaneina olevat musiikkialan organisaatiot olivat jo muuttamassa samaan rakennukseen, joten meille tärkeän musiikkialan ekosysteemin kehittämisen lähtökohdat olivat loistavat. Toimitilat olivat merellisten maisemien ympäröimänä ja metro 50 metrin päästä ovelta. Täydellistä. Mutta molemmat tilat olivat aivan liian isot ja kalliit pienelle alkuvaiheessa olevalle musiikkiteknologia-startupille.


Asia ei jättänyt minua kuitenkaan rauhaan ja sain keväällä 2021 päähäni vision: Suomesta puuttuu luovien alojen osaamiskeskittymä, joka sisältäisi sopivia tuotantofasiliteetteja ja yhteisöllisiä co-working tiloja. Paikka, jossa samanhenkiset freelancerit ja pienyrittäjät voisivat verkostoitua, oppia toisiltaan ja tehdä yhteistyötä, mikä on avaintekijä kehittymiseen ja kansainväliseen pärjäämiseen tulevaisuudessa. Opin myöhemmin, että tällaista rakennetta kutsutaan hienosti klusteriksi. Ja kun siihen keitokseen lisätään vielä uusien asioiden luominen, niin sitä kutsutaan vielä hienommin innovaatioklusteriksi. Siinä vaiheessa palaset alkoivat yhdistyä ja totesin, että tässä visiossa ja kokonaishankkeessa toteutuu kaikki elementit, joista oma työurani ja ammatillinen intohimoni on rakentunut. Aloin esitellä visiota ja ideaa erilaisille avainsidosryhmille, kuten Business Finlandille ja tiloja hallinnoiville tahoille. Sidosryhmien signaalit olivat innostuneita. Visio sai lihaa luiden ympärille, ja näin alkoi hahmottua, miten hanke voisi olla toteutettavissa. Opiskeltuani aihepiiriä lisää ymmärsin, että tämä visio osuu myös täysin nappiin erilaisten kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa, joita erilaiset työryhmät ovat kehittäneet luovien alojen kasvun vauhdittamiseen liittyen.


Suunnittelupöydällä kaikki vaikutti hyvältä - toteutuskelpoiselta ja jopa helpolta. Pääsisimme muuttamaan tiloihin 2021 vuoden syksyllä ja korona olisi juuri poistunut maailmasta rokotusten avulla. Kaikki olisi kypsinä kotityöskentelyyn ja kaipaisi innosta halkeillen yhteistyöskentelytiloja. Niin päädyimme klousaamaan diilin tiloista kesän kynnyksellä. Seuraavaksi lähti tilaus Italiaan 10 modulaarisesta musiikkistudiosta. Olen rakentanut taannoin suht ison studion ja omakotitalon muun yritystoiminnan ohessa, joten ajattelin, ettei tämä nyt sen kummempaa ole. Skaala on vain kymmenkertainen, muuten samaa hommaa. Nyt kun ei tarvitse edes itse rakentaa, vaan ammattilaiset YIT:ltä on puikoissa ja osan asioista saa tilattua ”avaimet käteen -periaatteella”.


Mutta kuten tiedetään, ei oikeassa elämässä ikinä mikään mene täysin niin kuin paperilla suunnittelee. Korona jatkoi kuritustaan vielä pitkälle 2022 vuoteen ja kokoontumisrajoitukset sekä etätyösuositukset eivät olleet kauhean hyvin linjassa yhteistyöskentelytilojen liike-idean kanssa. Uutena oppina tuli myös se, että ihmisten tahtotila palata itsenäisistä etätöistä työpaikalle ei ollutkaan niin itsestään selvää. Seuraavan haasteen aiheutti se, että Venäjän aloittama Ukrainan sota sekoitti koko maailman rahoitusmarkkinoita niin, että hankkeelle ajatellut rahoitusrakenteet eivät toteutuneetkaan suunnitellusti. Lisäksi yhtiön toimintalogiikan taustalla oleva innovaatioklusterirakenne osoittautuikin kovin paljon monimutkaisemmaksi kokonaisuudeksi. Oli selvää, että prosessi veisi reilusti aikaa oikeanlaisten kumppanuusmallien löytymiseen ja hankkeen toteuttamisen mahdollistamiseksi.


Edellä kuvatut haasteet aiheuttivat lopulta yli vuoden viivästyksen alkuperäisiin, keväällä 2021 tehtyihin lanseeraussuunnitelmiin. Tähän aikaan on mahtunut monenlaisia käänteitä, ja tunteiden vuoristorataa on kiertänyt kilpaa realistiset faktat ja visiolliset tavoitteet. Oppia ja kokemusta on tullut ehkä useammankin vuoden edestä. Tarkemmista käänteiden yksityiskohdista voi ehkä kirjoittaa joku päivä isommankin opuksen, mutta tässä hetkessä isoimpana oppina haluan jakaa, että on ratkaisevan tärkeää uskoa omaan tekemiseen ja visioon luovuttamatta. Joskus se on todella vaikeaa, mutta jos asia on hyvä ja sen toteutukseen on sitoutunut, niin lopussa työ kantaa hedelmää. Oman kokemukseni mukaan pitää jaksaa hakata päätä seinään niin kauan, että lopulta seinään tulee reikä ja asiat nytkähtävät eteenpäin. Vieläkin tärkeämpää on kuitenkin, että päässä on kypärä, joka suojaa terveyttä ja hyvinvointia niin, että välttää aivovauriot.


Tämä synnytys oli pitkä ja kivulias. Epiduraalit oli tällä kertaa sairaalasta loppu. Jonkun verran erilaisia vaurioita tuli, mutta kukaan ei onneksi kuollut ja vauriotkin korjaantuvat arviksi ajallaan. Mutta mikä parasta - OCH Vauva on terve ja se on upea. Suurimmat kiitokset tuesta ja kärsivällisyydestä menee kotiväelle. Henkilötunnuksellisille perheenjäsenille. Isot kiitokset kuuluu myös tiimikavereille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa tämä synnytys on toteutettu ideasta konkretiaksi.


Tervetuloa maailmaan OCH-vauva! Ja tervetuloa te kaikki ihastelemaan. Ilmoittaudu tästä: https://tinyurl.com/reg-och-launch


#familyinmusic #opencreativehouse


#juka2.0 #jiffel2.0


#maratonvuosi #elämänrakentaja #juoksepoikajuokse #yrittäjäntie #jokapäivänprojekti #musaunelma



354 views0 comments

Recent Posts

See All